Meiltä vastuullisesti sähköä kautta maan | Hangosta ⇔ Nuorgamiin

Aalto Energia Oy:ltä edullista ja puhdasta pörssisähköä - Uusi energiayhtiö julkisti palvelusivuston

Aalto Energia Oy ravistelee suomalaista energiamarkkinaa. Uusi energiayhtiö keskittyy puhtaan ja edullisen energian toimittamiseen kuluttajille. Aalto Energian nettisivuilta löytyy kätevästi kilpailukykyinen sähkösopimus.

”Konseptimme on yksinkertainen. Haluamme välittää suomalaisille edullista ja puhdasta energiaa. Halumme uudistaa suomalaista sähkönmyyntialaa, jossa perinteisesti kuluttaja ei ole ollut keskiössä”, sanoo toimitusjohtajana Mika Vainio-Mattila.  

Vainio-Mattila oli aikaisemmin pörssilistatun Digital Workforce Services Oyj:n yksi perustajista ja toimitusjohtaja. Hän on yhdessä Jukka Järvisen kanssa perustanut Aalto Energia Oy:n.

”Sähkömarkkinan kriisivuonna 2022 havahduimme siihen, kuinka kankeaa edullisen sopimuksen teko oli. Sähkömarkkinan toimijat periytyvät pitkälti julkisomisteisista organisaatioista. Tämä heijastui myös sähköyhtiöiden kulttuuriin ja palveluun”, sanoo Järvinen.

Perustajien mukaan yhtiön tavoitteena on nopea kasvu ja pörssilistautuminen tulevaisuudessa. Listautumisen kautta yhtiö haluaa mahdollistaa asiakasomistajuuden. Yhtiö aikoo haastaa perinteiset energiayhtiöt innovatiivisilla ratkaisuilla ja kilpailukykyisellä hinnoittelulla.

”Kun on ystävällinen ja tehokas palvelu, hinnat kilpailukykyisiä ja energia tuotetaan ympäristöystävällisesti, niin asiakaskunta kasvaa. Tämän on jo lyhyt kokeilumme osoittanut. Palvelu toimii ja tyytyväiset asiakkaat saavat edullista energiaa”, Vainio-Mattila kuvaa kehitystä.

Miksi valita aaltoenergia.com? 

Aalto Energia Oy aloitti toimintansa 2023. Kokeilujakson jälkeen palvelu on lanseerattu. Aalto Energian tuotteet www.aaltoenergia.com ovat nyt tarjolla kaikille suomalaisille sähkönkäyttäjille.

Aalto Energia haluaa yhdessä yhteistyökumppaniensa kanssa olla edelläkävijä siinä, miten sähköenergiaa tuotetaan, myydään ja kulutetaan. Yhtiö korostaa avoimuutta, reilua hinnoittelua ja ympäristöystävällisyyttä kaikessa toiminnassaan.